Hugo peli

Elettiin 1990-lukua, kun Hugo peli ilmestyi perheiden olohuoneeseen. Hugo peikko oli pieni olento, joka seikkaili tuolloin tanskalaisessa pelisarjassa. Myös suomalaiset pääsivät osallistumaan peliin jopa tv:n välityksellä, joka sinällään on melkoinen ihme. Mikäli yhtään muistat, niin tuolloin ei juurikaan ollut älypuhelimia, joten peliä ohjattiin silloin numeronäppäimillä sillä tyylillä kuin puhelin olisi ollut peliohjain. Jos vielä kerron, että tuon aikainen videopeli oli yksinkertainen ja sitä pelattiin suorassa tv -lähetyksessä, voit vain kuvitella, että matkassa oli huomattavan paljon viivettä.

Mutta koska innostus oli suuri, niin Hugo peli julkaistiin myös kotitietokoneelle. Tv:ssä se pyöri sen aikaisilla Amiga -tietokoneilla. Hugo peli ja Hugo peikko olivat molemmat varsin yksinkertaisia verrattuna nykyisiin peleihin, mutta pelistä muodostui aikansa kuuluisuus ja se oli monelle lapselle ensimmäinen askel videopelien maailmaan. Ensimmäisessä kentässä oli väistettävä junia resiinalla, toisessa ohjattiin reaaliajassa Hugo peikon kanssa lentokonetta ja väisteltiin ukkospilviä sekä dynamiittipötköjä ja kolmannessa kentässä piti valita kolmen varsin identtisen näköisen köyden väliltä. Viimeiseen vaiheeseen pelaajat päätyivät tv:ssä harvoin.

Hugo peli

Hugo peli menestykseen

Vaikka Hugo peikko ja itse peli eivät siis olleet kovin monimutkaisia eikä peli muutenkaan ollut kovin vaikea, se löi itsensä läpi ja oli muutaman vuoden ajan täydellinen ilmiö. Juontajana Taru Valkeapää nousi julkkikseksi ja varmasti oli myös suurimmaksi osaksi hänen ansiotaan, että peli menestyi ja siitä kiinnostuttiin. Taru oli juontajana varsinainen symppis sekä ilopilleri. Miten Hugo peli tämän jälkeen jatkoi elämäänsä?

Hugosta julkaistiin useita pelejä ja niitä oli saatavilla sekä PC:lle, Amiga 500:lle, PlayStationille että Gameboy -peleinä. Ne olivat pääasiassa varsin yksinkertaisia tasohyppelyitä sisältäviä pelejä, jossa ratkaisuun nousivat pelaajan reitinvalinta sekä reaktioaika. Vaikka niitä kuvaa yksinkertaisuus ja ne on nopeasti pelattu, jonkin niissä on viehättänyt, sillä tuon ajan lapset törmäävät jopa tämän päivän aikuisena nettikasinolla Hugo peikkoon. Play’n Go:n Hugo peli on mielenkiintoinen ja versioita on jo useampia. Kurkataanpa, millaisia peikko -pelejä on tarjolla.

Ensimmäinen Hugo kolikkopeli

Ensimmäinen Hugo peli ilmestyi kasinoille vuonna 2016 ja se oli varsin tyypillinen videoslotti. Pelissä on viisi kiekkoa ja Hugo peikko itse häärää wild -symbolina, jolloin hän voi korvata kaikki tavalliset symbolit ja tarjota sinulle voittoyhdistelmät kaksinkertaisena. Aktiivisia voittolinjoja pelissä on kymmenen. Silmät on pidettävä auki, kun Scylla -noita on lähettyvillä ja kolmen noita -symbolin ollessa rullilla hajallaan, voit voittaa 5-15 ilmaispyöräytystä sarjana.

Hugoliina eli Hugon morsian on puolestaan ylimääräinen scatter ja sen avulla voit jopa voittaa kokonaispanoksesi kolminkertaisena. Bonuspeliin pääsee käsiksi, jos onnistut saamaan kolme arkku -symbolia. Silloin pääset auttamaan Hugoa navigoimaan mutkaiseen maanalaiseen käytävään. Jokaisessa käänteessä on tehtävä oikeanlainen päätös ja jos hyvin onnistut, niin bonus palkinnon arvo on 500 kertaa kokonaispanoksesi. Tästä voikin todeta, että Hugo peli on saanut ripauksen jännittävyyttä lisää tullessaan nettikasinolle ja siirtyessään 2000-luvun puolelle.

Hugo peli numero 2 nettikasinolla

Hugo peli numerolla kaksi ilmestyi jo seuraavana vuonna eli 2017. Peli oli uudessa versiossaan saanut hiukan muutoksia, mutta edelleen Hugo peikko näytti samalta kuin ennenkin. Edelleen pelissä on 5 rullaa ja Hugo häärää itse edelleen wild -symbolina. Kaivosvaunu pitäisi saada ohjattua kohti lopullista aarretta. Kolme majavaa rullilla tarkoittaa sinulle kymmenen ilmaispyöräytyksen sarjaa. Tässä Hugo pelissä on mukana myös Beaver Cleaver -ominaisuus, jolla ilmaispyöräytysten sarjan voi käynnistää uudelleen jopa 20 pyöräytyksen verran. 

Bonuskierros alkaa siinä vaiheessa, kun paha noita Afskylia tulee rullille joko kolmena tai useampana symbolina hajallaan. Silloin vain astut kammottavaan luolaan ja siellä sinun pitää navigoida itsesi vaarallisten kivijalustojen läpi kohti varastettua aarretta. Ehkä menetät henkesi kerran tai kahdesti, mutta viimeinen haastekin on vaikea. Silloin sinun on valittava oikea avain, jotta pystyt avaamaan kulta-arkun ja saat pääpalkinnon. Minun mielestäni Hugo peli on saanut uudemmassa versiossa lisää ripauksen jännitystä. Ilmeisesti sinun ja minun lisäksi muutama muukin kolikkopelien armoton fanaatikko rakastaa Hugo peikkoa siinä määrin, että pelien kehittäminen ei jäänyt vielä tähänkään.

Seuraava Hugo peli oli Hugo Goal

Vuonna 2018 ilmestyi Hugo Goal, jossa Hugo peikko pitää hauskaa jalkapallokentällä. Edelleen peikko itse häärii pelin wildinä ja pitää siitä huolta, että saat uuden mahdollisuuden, jos et ensimmäisellä kerralla onnistu. Vapaapotku tulee siinä vaiheessa, kun saat ilmaisen pyöräytyksen. Kun aikasi harjoittelet pelaamista, voit päätyä käynnistämään tämän Hugon bonus pelin. Se kulkee nimellä Penalty Shoot-out. Lopuksi, mikäli olet onnekas ja hyvä jalkapallossa, voit kertoa kaikki bonusvoittosi kymmenellä. Toisinaan Hugo voi tulla koputtamaan ruutuusi ja sanomaan ‘Well done’! Oliko tämä jo viimeinen Hugo peli? Ei suinkaan, vaan jatkoa seurasi jälleen vuoden päästä.

Hugo’s Adventure ja Hugo Carts

Seuraavaksi Hugo peli eli Hugo’s Adventure vie sinut seikkailemaan korkeuksista syvyyksiin eli tehtävänä onkin poimia aarteet sukellusveneestä. Peliin on jälleen sisällytetty ilmaiskierroksia ja bonuspeli vie sinut lopulta meren syvyyksiin ja valitsemaan oikeaa ankkuria. Jos onnistut, on jälleen voitto sinun. Jos taas et, on viisasta ottaa seikkailu uudelleen. 

Uusin Hugo peli on vuodelta 2021 ja sen nimi on Hugo Carts. Kaikilta ominaisuuksiltaan peli on jälleen ottanut askeleen eteenpäin ja se on todella nopeatempoinen kolikkopeli. Siinä on käytössä Dynamic Payways, joten tarjolla on useita tapoja voittaa. Oletus on 1024, mutta pelin edetessä niitä tulee lisää. Kokeile itse!

Tämä sivusto käyttää evästeitä.
Hyväksyn.